lauantai, 1. toukokuuta 2010
Kesää kohti
11:47 | 12 kommenttia » | Kesken T-paidat, topit, bolerot Ei-neuleaiheista
Kesäneulesuunnitelmat ovat edenneet sen verran, että ensimmäinen on ollut jo hetken aikaa puikoilla. Blithe siis menee tässä vaiheessa.

Etukappaleessa siis mennään pian toisen puolen kädentien kavennuksissa. Neulon muuten ohjeen mukaan, mutta lisäsin pari mallineulekertaa tuohon alkuun jotta paidalle tulisi pituutta tarpeeksi. Mulla on tuota Esiton Virkkuulankaa 260g, josta 60 grammaa on nyt kulutettu. En jaksa pohtia montako prosenttia työstä olen tarkalleen tehnyt, mutta luulisi kai loput 200g riittävän kun näinkin pitkälle pääsi 60 grammalla? Toivottavasti!
Meinasin jo vaikka sitten vapun kunniaksi aloittaa toisenkin suunnitelluista kesäneuleista, mutta vielä olen pysytellyt yhden työn lumoissa (tuota isompaa peittoprojektia ei lasketa, ei sen ole ollut tarkoituskaan valmistua nopeasti...). Katsellaan kauanko tämä linja pitää.
Koska en edes noin riehakkaaksi vapun vuoksi yltynyt, niin siitä voitanee päätellä ettei täällä muutenkaan ole kyseistä juhlaa noteerattu (paitsi munkkeja voisi tänään paistaa, ja sitä ei kyllä tule muulloin tehtyä kuin vapun aikaan). Sen sijaan vietimme pari päivää sitten kymmenettä vuosipäiväämme, joka oli hyvä ajankohta myös siihen ensimmäiseen sormusten vaihtoon. Ajatus on, ettei seuraavaan askeleeseen menisi ihan yhtä pitkää aikaa. Näin kauniit ruusut sain.

12 kommenttia »
sunnuntai, 16. toukokuuta 2010
Kolme
20:32 | 10 kommenttia » | Valmiit T-paidat, topit, bolerot Lasten
Nyt onkin oikein kunnolla valmistuneita esittelyssä, kun on peräti kolme kappaletta yhdellä kertaa! EDIT: Järki juoksee helteellä hieman hitaalla, oikeastihan tässä on jopa neljä valmistunutta, tuli vain laskettua nuo tytön neuleet yhteen kun ikään kuin samaa settiä ovat. Seli seli.
![]() | ![]() |
| Malli: | Helena |
| Lanka: | Novita Luxus Cotton |
| Puikot: | 3mm, 3.5mm |
| Kulutus: | 205g |
| Tehty ajalla: | 28.2.-13.3.10 |
| Malli: | Kruunupipo |
| Lanka: | Novita Luxus Cotton |
| Puikot: | 4mm |
| Kulutus: | 40g |
| Tehty ajalla: | 10.-11.4.10 |
Helena valmistui ensi viikolla jo vuoden täyttävälle veljentytölle maaliskuussa. Tässä takissa ei ole kyllä mitään epäkohtaa, tästä tuli aivan yksinkertaisesti vain aivan ihana, suloinen ja söpöinen! Ja näyttää myös sopivan tytölle varsin hyvin, alempana kuvia todisteeksi. Tein neuleen 12 ja 18 kuukauden ikäisen ohjeita yhdistellen ja aika hyvin osui koko kohdilleen.
Halusin tehdä takille myös hatun kaveriksi, ja Kruunupipo oli aika hyvä valinta, niin hyvin se sopi takin kanssa. Voisin käyttää edelleen sanaa söpö, kuten myös kuvaamaan näitä kuvia veljentytön vaatteista käytössä - ihana tyttö!
Myös veljenpoika sai viikonvaihteessa vanhempieni välityksellä oman pakettinsa koska hänelläkin on syntymäpäivä tulossa kesäkuun alkupuolella.
![]() | ![]() |
![]() | ![]() |
| Malli: | Pikkuveli |
| Lanka: | Drops Muskat |
| Puikot: | 3.5mm, 4mm |
| Kulutus: | Harmaa (24) 188g, ruskea (22) 107g, turkoosi (32) 37g |
| Tehty ajalla: | 26.3.-26.4.10 |
Halusin tehdä veljenpojalle Pikkuveli-paidan, joka sopisi kesäkäyttöönkin, ja niinpä puuvillalanka oli hakusessa. Päädyin Dropsin Muskatiin joka on mielestäni kiva puuvillalanka ja väreissäkin on valinnan varaa. Tilasin näitä netistä, ja täytyy sanoa että tuo ruskea ja harmaa ei olleet ihan sitä mitä olin ajatellut, mutta valmiissa neuleessa väritkin miellyttivät jo tädin silmää. Muutenkin kyllä tykkäsin lopputuloksesta, jännitti vain että kuinkahan pieleen koon arviointi menikään loppujen lopuksi.
Kuten tuosta viimeisestä kuvasta - jossa poika hienosti poseeraa - huomaa, pituutta on niin helmassa kuin hihoissakin liikaa. Onneksi kuitenkin näin päin, jolloin neule jossain vaiheessa voi ollakin ihan sopiva. Mulla oli kyllä jonkinlaiset mitatkin tiedossa mutta niin vain silti neuleeseen eksyi ektrapituutta.
Langan kanssa oli Pikkuveljessä hieman säätämistä, tai siis tiheyden kanssa, koska lanka ei tosiaan vastannut ohjeen lankaa. Sovelsinkin neuleeseen niin 2-, 4- kuin 8-vuotiaankin koon ohjeistuksia. Ehkä voisin joskus tehdä tämän vielä siitä ohjeen mukaisesta villalangastakin, ohje kun oli varsin hyvä ja selkeä ja tykkään kyllä neuleen mallista ja tyylistä kovasti, niin olisi mukava tehdä tämä myös hieman vähemmän säätäen.
Tuo veljenpojan lippiskin oli muuten lahja meiltä - mies sai tuon joskus viime kesänä ilmaiseksi jostain ja nyt annettiin se veljenpojalle kun lasten lippis oli. Vanhempani kommentoivat että se oli aika mieluinen...
Itselleni sain Blithen tänään valmiiksi ja aika mukavanoloinen kesäpusero siitä tuli. Langan riittävyyttä epäilin viimeiseen asti, mutta lopulta sitä jäi jopa 13 grammaa jäljelle, joten ei hätää! Ehdin jopa käydä kolkuttelemassa lankakaupan ovea eilen, mutta onneksi kauppa pysyi suljettuna enkä siis turhaan kasvattanut lankavarastoani.
![]() | ![]() |
![]() | ![]() |
| Malli: | Blithe |
| Lanka: | Esito Virkkuulanka |
| Puikot: | 2.5mm |
| Kulutus: | 247g |
| Tehty ajalla: | 17.4.-16.5.10 |
Tällaisilla helteillä tämä pusero ei kyllä ole kaikkein parhaimmillaan, sen verran lämpöinen kuitenkin on että kuumahan tuossa tulee. Käytiin merenrannassakin kuvausreissulla mutta kirkkaalta taivaalta porottava aurinko ja meri ei tehnyt valo-ososuhteista harjoittelevalle kuvaajalle kovin otollisia joten parvekekuviin on tyydyttävä, niissä kuitenkin neuleen värit toistuvat melko totuudenmukaisina. Napitkin näyttävät poseerauskuvissa aika oikean värisiltä, sen sijaan viimeisessä kuvassa jossa nimenomaan yritin nappeja kuvata, on väri vähän mitä sattuun.
Tein paitaan mallineuleen toistoja ennen helman sivukavennuksia pari enemmän kuin ohjeessa neuvottiin. Voi kyllä olla että tulkitsin ohjetta jotenkin hassusti, koska vertasin omaa paitaani joihin Ravelrystä löytyviin toteutuksiin, ja sen vertailun mukaan saatoin lisätä toistoja kolmekin.
Neuleesta tuli kyllä aika mukavan kokoinen, pituutta on tarpeeksi - ei tarvitsisi paljoa enempää niin olisi jo liikaakin - ja muutenkin paita on sopivasti hieman väljä, ei liian iso mutta ei aivan tiukkakaan vaan juuri kiva päällä. Myös hihat ovat mielestäni kivat, vaikka epäilin josko niissäkin oli jotain ohjeen tulkitsemisongelmaa kun ne muotoilut meni jotenkin epäsymmetrisesti mielestäni, mutta ehkä se kuului asiaan, tai sitten en vain tajunnut sinänsä selkeästi kirjoitettua ohjetta. Olen kuitenkin tyytyväinen myös hihojen kiinnitykseen, läheskään aina ei neuleen valmistuttua tunnu että hihat sai paikalleen siististi ilman isompia ponnisteluja.
Ja vielä lopuksi kauneimmat kiitokset kaikille edellisen merkinnän kommenteissa onnitteluja lähettäneille!


















