perjantai, 20. tammikuuta 2006
Käsien sisätilalämmittimet
14:10 | 1 kommentti » | Valmiit Käsineet Langat
Pakkaspäivänä pitää olla käsillekin ekstralämmikettä. Ei viitsi ihan lapasia sisällä pitää, joten nämä palmikkaat tulivat tarpeeseen.
Mukava ohje ja mukava lopputulos - hyvän kokoiset ja sopivan prinsessamaisetkin. Hyvin pystyy käyttämään näitä myös näin tietokoneella, näpyttelykin onnistuu.
Enpä muuten ole Ainosta ennen tehnyt mitään ja nyt täytyykin kyllä sanoa että siinäpä mukava lanka. Mukavan tuntoinen neuloa ja mukava myös kun puikotkaan eivät ole ihan sieltä ohuimmasta päästä - tulee nopeammin valmista.
14:10 || 1 kommentti »
tiistai, 21. maaliskuuta 2006
Tennessee-buumi jatkuu
12:18 | 5 kommenttia » | Valmiit Huivit Langat Kirjat, lehdet
Jälleen on valmistunut yksi Tennessee-työ, eli sunnuntaina sai viimeisetkin hapsunsa (kiitos avomiehen, joka kiltisti leikkasi n. 85% hapsulangoista kuin itseäni se mittailu ja leikkailu alkoi hyvin varhaisessa vaiheessa tökkimään ihan tosissaan ...) Pirkka-lehden ohjeen mukaan tehty kolmiohuivi. Muutama merkintä sitten esitelty Odessa-pipo sai siis kaverin. Mukavalta tämäkin Tennessee-työ tuntuu ja varmasti huivia tulee sitten keväämmällä ja kesällä käytettyä.
Tennesseet ovat muutenkin lähitulevaisuudessa suuressa suosiossa, sillä ne ovat lankavarastoistani ainoita lankoja joista sopivia kesäneuleita voisi tehdä. Paksut villalangat siis alkavat jo tässä vaiheessa kevättä tympiä ja tekee kovasti mieli jotain kesäjuttuja aloitella. Uusia lankoja ei liene varaa ostaa, joten varastoon kertyneet Tennesseet pääsevät nyt siis käyttöön. Luvassa suurella todennäköisyydellä ainakin pari kesätoppia, sillä sain käsiini Modan 3/05 -numeron ja siinä oli muutamakin houkutteleva malli. Tuo lehti siis päätyi mulle, kun kyselin josko kyseistä numeroa voisi vielä suoraan lehtitalosta jotenkin ostaa ja sieltä ystävällisesti lähetettiin se mulle ilman mitään kustannuksia. Ehkä auttoi kun mainitsin tilanneeni Modan naistenpäivän tarjouksesta, mutta hienoa palvelua joka tapauksessa ;)
12:18 || 5 kommenttia »
perjantai, 12. toukokuuta 2006
Lankoja!
10:10 | Kommentoi » | Ostoksia Langat
Muidenkin kuin Novitan lankojen kokeilunhalussa sitten otin ja lainasin miehen luottokortin kautta rahaa ensi joulukuun palautukset mielessä .. Cucumberpatch osoitteeksi ja tilaus lähti sunnuntai-iltana ja eilen saapui suurin osa ihanista langoista.

Näistä tulee itselleni jotain. Rowanspun Aran, väri Hardy. Kuvassa väri ei ihan oikeaa vastaa, mutta aika lähellä kuitenkin. Malli tälle langalle on jo katsottuna mutta en uskalla sanoa mitään näin etukäteen, varsinkin kun tämä työ on näiden lankojen kohteista varmasti viimeisenä vuorossa. Käsissä hypistellessä langasta saa ainakin sen vaikutelman, että työstä tulee varmasti lämmin ...

Rowanin Wool/Cotton. Myös näistä tulee jotain mukavaa ihan itselleni. Jotain jonka olisi tarkoitus ehtiä käyttöön jo kesän aikana, joten pian täytyisi kai aloittaa. Ensin vain täytyy tehdä valmiiksi tällä hetkellä työn alla oleva kesäkassi ja veljentytön synttärilahjakin taitaa mennä edelle, koska synttärit ovat heinäkuussa ja sen nyt ainakin on siis ehdittävä valmiiksi ajoissa.

Veljentytön lahja muotoutuukin sitten Debbie Blissin Cotton DK -langasta, josta yksi kerä jo saapui. Loput - toisen väriset - tulevat perässä, paketin mukana oli käsinkirjoitettu lappunen jossa kerrottiin että tuota toista väriä ei ollut varastossa tarpeeksi, joten he tilasivat uutta ja lähettävät langat minulle ASAP.
Olen aika innoissani näistä langoista ja varsinkin tuo Wool/Cotton on niin ihanan pehmeää että tekisi vain mieli paijata noita pieniä keriä. Voi kun sais äkkiä tuon kassin valmiiksi, että pääsis näiden kimppuun .. Ei vaan parane jättää kassia odottamaan kun virkkaaminen on niin uskomattoman rasittavaa hommaa, että jos en tuota nyt tee niin ei siitä tule koskaan valmista. Tässä taas siis näkee että virkkaaminen ei oikein iske. Tekee sormet ja ranteen ihan liian kipeiksi.
10:10 || Kommentoi »
tiistai, 13. kesäkuuta 2006
Sisu-sukat
16:51 | 2 kommenttia » | Valmiit Sukat Langat Ei-neuleaiheista
Viime viikolla ostamani vihreät Sisut muuntautuivat 2,5mm puikkojen avulla sukiksi Tuulian ohjeella (in english, kuvan kera). Tosi nätti malli, eikä edes vaikea vaikka hienolta näyttääkin.
Omatkin tekeleet ovat mielestäni oikein kivan näköiset, mulla vaan tuo sukkien teko ei tahdo ihan sataprosenttisesti onnistua kun tahtoo väkiselläkin tulla rumia reikiä siinä vaiheessa kun poimitaan kantalapun reunoilta silmukoita. En vaan tahdo saada niitä poimittua sopivaa määrää siististi. Mutta nyt mulla on syttynyt jonkunlainen sukkainnostus (vuodenajasta huolimatta) joten jos tässä ainakin jotkut sukat tulee vielä lähiaikoina tehtyä niin täytyy harjoitella tuota kohtaa ihan erityisellä tarkkuudella.
Yks kummallisuus näissä sukissa kyllä on, sillä toisena tehty sukka tuntuu selvästi kireämmältä kuin ensimmäinen vaikka täysin samat silmukka- ja kerrosmäärät kyllä onkin. En tajua miten se on mahdollista, ainoa mahdollinen selitys lienee se että ekaa ehkä kokeilin tehdessä enemmän, joten se saattoi siinä vaiheessa jo venyä jonkin verran. Vähän justiinsa-kokoa on kyllä molemmat sukat, mutta toinen kuitenkin vähän enemmän justiinsa kuin toinen. Jalkaan kyllä menee mutta tuntuu eriltä. Pitää kuitenkin uskoa että se(kin) käytössä venyy. Ehkä molemmistakin olis voinu ihan pikkusen isommat tehdä, mutta huomasin sen vasta kun eka sukka oli jo valmis, joten päätin että kelpaa mulle ja eiköhän ne kuitenkin pikkusen veny käytön myötä joten ei ongelmaa.
Sisu-lankakin oli mulle uus tuttavuus ja on kyllä mukava lanka! En oo noin pienillä puikoilla tehnyt aiemmin muuta kuin veljentytön mekon viime jouluksi, mikä hieman hirvitti mutta onneksi neulominen oli mukavaa mukavantuntoisen langan vuoksi. Ja sukat tuntuu paljaissa jaloissakin hyvältä, eivät esimerkiksi kutita ollenkaan. Mähän en oo tehnyt kuin yhdet sukat aiemmin ja ne oli siitä 7 veljeksen raitaversiosta, ja ne ainakin kutittaa tosi paljon eikä voi paljaissa jaloissa edes pitää, joten tämä Sisu kyllä päihittää seiskaveikan sukkalankana ihan selkeästi.
Kuvastakin voi muuten huomata että se hellesää tosiaan sitten tuli, ihana auringonpaiste ja voi ihan kesävaatteilla olla nyt. Toivottavasti ei jää yhteen päivään tämä keli. Eilen tehtiin suursiivous (pestiin pyykkituvan isommassa koneessa petivaatteetkin ja olipa ihana nukkua esim. puhtaan ja muhkean tyynyn kanssa :)) ja on kyllä mukavaa kun on tollanen ilma ja kämppäkin puhdas. Voiskin tästä siirtyä mansikka-raparperipiirakan tekoon ja nautiskella sitä sitten parvekkeella. Nyt taas kaipais omaa pihaa jonne olis helppo mennä kesästä nauttimaan, parvekkeella kun tuo nauttiminen on aika rajoitettua kumminkin eikä aina jaksa lähteä kotikotiinkaan vaikkei montaa kilometriä matkaa olekaan...
16:51 || 2 kommenttia »
sunnuntai, 16. heinäkuuta 2006
Samosta, hilloja ja uudet Novitat
21:29 | 2 kommenttia » | Kesken Ei-neuleaiheista Kirjat, lehdet Langat
Samos-neule etenee hihassa numero kaksi ja tarkoitus olisi saada kappaleet valmiiksi, yhdistettyä ja viimeisteltyä nappeja vaille valmiiksi viimeistään tiistaina. Näin saisin sen keskiviikkona mukaan kun olen kaupungille muutenkin menossa ja voisin käydä nappikaupassa etsimässä sopivat napit. Jännittää tuleeko hihoista liian leveät ja joudunko purkamaan ja sitten myös mahdollisesti hylkäämään toiveet tuosta valmistumisajasta, sillä neuleen vartalo-osa on mallia niukka, jolloin kovin leveät hihat voisivat näyttää typeriltä. Ohje ei ole suoraan Samokselle eikä edes samalle neuletiheydelle, joten muokattavaa on ollut paljon ja hihojen kanssa erityisesti on saanut pähkäillä, joten hyvät mahikset on joutua purkuhommiin, mikä saattais tietysti ärsyttää pikkasen kun se eka hiha on siis jo valmis ja päätelty ja kaikkea ... Luotan ehkä vähän liikaa että sittenkin onnistuis.
Mutta Samosta on kyllä mukava neuloa, vaikkakin puuvillaiset langat vaikuttavat aina tekevän tuhojaan pidemmällä ajalla sormien iholle. Neulepinta on kuitenkin aika kivan näköistä ja pehmeää niin ehkäpä tuon sormien pienehkön kärsimisen voi kestää.

Kuvassa näkyy paitsi hihaa numero kaksi (joka Summerlandin aikana eteni tuosta vielä jokusen sentin) myös tämän illan herkkuannos. Vaniljajätskiä kera hillojen ja vähän sitä vaaleaa siirappiakin vielä päälle. Pitää syödä viime kesän hilloja kun eipä oo tainnut omaan pakkaseen jätetty saalis huveta pussin pussia tai rasian rasiaa sen jälkeen kun ne on sinne pakkaseen säilötty! Hilloista aina ajattelee ettei niistä voi tehdä mitään eikä viitti syödä pelkästäänkään ku ne siemenet on jotenkin inhottavia ja muutenki tommosia marjoja on jotenki vaikee syödä (siis vaikkapa mustikatkin on kokonaisina esim. jugurtissa jotenkin inhottavia) mutta nyt oon parina päivänä sitten alkanu tuhota saalista ja kyllähän niitä voikin syödä ihan sellaisenaankin! Tänä kesänä ei kyllä itelle poimita yhtään ku noi viime kesäisetkin kuitenkin riittää vallan mainiosti eikä taideta muutenkaan poimia kun ei avomies taida töiltä ehtiä soille rämpimään ... Meidän mummola/mökki siis sijaitsee semmosten hillasoiden keskellä että marjoja kyllä riittää ja vanhemmat niitä kyllä jaksaakin poimia minkä suinkin ehtivät mutta itse olen niin laiska ja ötökkäkammoinen että mun poimimilla marjoilla ei kovin pitkään eläis ;)
Ja sitten ilman minkäänlaista aasinsiltaa täytyy vielä palata neuleaiheisiin, sillä kävin eilen kaupungilla kun ystävän kanssa käytiin syömässä ja ehdin tehdä pikaisen visiitin Anttilan lankahyllyille ja vitsit että tykkään noista syksyn Novita-väreistä! Erityisesti Huopasen ruskea ja vihreä viehättivät ja joskus syksyllä tai talvella täytyis kyllä niistä vaikka joku laukku kehitellä ... Ja muissakin langoissa ne petroolit, luumut ja ruskeat sun muut oli ihan aah! Että kyllä todellakin olis voinut rohmuta vaikka mitä mukaansa mutta eipä tullut kuitenkaan mitään uutuuksia ostettua vaan vain tarpeellisia ;) Mutta käyttösuunnitelmia uusille väreille löytyy kyllä. Uusi Novita-lehtikinhän tuli jo viikko sitten perjantaina (eli jo ennen luvattua ilmestymistä, ohhoh) ja monta mukavaa mallia siitä löytyikin. Ihan mielenkiintoista oli, että uudessa Novitassa oli huomattavasti paremmin omasta mielestäni kivoja malleja kuin uudessa Modassa, josta yksikään malli ei oikein innostanut. Mainittakoon, että Novitasta sen sijaan ainakin mallit 22, 23 ja 24 pääsivät ihan kärkisijoille The Listalla ja jokunen muukin tulee sitten joskus perässä ...
21:29 || 2 kommenttia »
torstai, 21. kesäkuuta 2007
Lankaa minulle / Yarn for me
12:12 | 6 kommenttia » | Ostoksia Langat Ei-neuleaiheista
Vietän syntymäpäivääni tulevana lauantaina ja parin päivän pikavisiitillä etelään lahjoin itseäni näin etukäteen tällaisilla:
These are my birthdaypresent for me from me! I wish I could also give myself some very tempting knitting books ...

Toivoisin, että kykenisin lahjomaan itseäni myös joillain hyyyvin houkuttelevilla neulekirjoilla, mutta taidan joutua tyytymään haaveiluun.
Etelän visiitillä tapasin vajaan kahden viikon ikäisen veljenpoikani, ja hän oli todella komea ja pikkuinen ihanuus. Kaikki lahjomusneuleeni lienevät hänelle isoja, mutta onneksi vauvat tuppaavat kyllä kasvamaan. Reilun kuukauden saan vielä lahjomista odottaakin, joten saattaa ehkä jokin juttu jo silloin olla vähän lähempänä sopivaakin.
During my short visit to southern Finland, I met my almost two weeks old nephew for the first time. I've never hold such a small and young baby in my arms before, it was quite amazing. And he was sooo cute and handsome! I believe all the gifts I've knitted for him are too big for now, but fortunately babies do grow...
12:12 || 6 kommenttia »
keskiviikko, 18. heinäkuuta 2007
Bambu on pehmeää!
23:04 | 2 kommenttia » | Ostoksia Langat Kesken Ei-neuleaiheista
Tällaiset pehmoiset otukset hyppäsivät Raksilan Prisman lankahyllystä ostoskorin kautta vihannespussiin. Lankahyllyllä oli alennuksessa ainakin Tennesseetä (2,50e), Kotiväkeä (4,jotain e), Jengaa (2,50e) ja ainakin Samosta (2e) ja sitten nämä Bambut oli 2,50/kerä. Kaikki beiget rohmusin, ajatuksissa aamulla Sannan blogista bongattu ihana versio Knittyn Thermalista. Aiemmin olen esim. Woolista ajatellut tätä, ja vähän sillä silmällä kyllä kyseisiäkin otuksia katselin, mutta värit eivät puhutelleet yhtään, joten Bambua sitten ja niistäkin tämä oli ainoa väri joka tuntui juuri hyvältä ... Joudun pöytäkoneen temppuilujen takia käyttämään tällä hetkellä miehen läppäriä ja tämän näytöllä kaikki värit on ihan erinäköiset kuin pöytäkoneella (en tiedä kumpi on väärässä), joten varmaa en pysty sanomaan, mutta taidan jopa värinkin puolesta apinoida Sannaa! Sori :)
Nyt puikoilla on kuitenkin hyvää vauhtia tulossa jotain raitaista, joten Thermalia pääsen aloittelemaan ehkä ensi viikolla hyvässä lykyssä. Niistä kirjoistakin voisi joku päivä tarinoida, kun vaan tottuis tähän läppärin hiiren käyttöön, jottei kuvien käsittely olisi niin tympeää. Vaihtoehtoisesti joku voisi korjata pöytäkoneen. Tai ehkä voisin kiinnittää läppäriin tavallisen hiirenkin, toki.
Potter-kuume jatkuu - katsoin jo aiemmin tänään elokuvan numero yksi ja nyt voisi katsoa numero kakkosen. Nuo ekat on kyllä melkoisen ... huvittavia, mutta ihan hyvää neulomisviihdettä, kun tiiliskivikirjaakaan ei voi oikein lukea samalla kun neuloo. Viikonlopun ja alkuviikon tienoilla voi muuten hidastua tuon raitaisen valmistuminen myös Potterin takia, joten valmista esittelyä ja kirjakatsausta en ihan vielä lupaa sittenkään.
23:04 || 2 kommenttia »
keskiviikko, 22. elokuuta 2007
Petroolia ja luumua Woolia kaivataan
09:04 | 13 kommenttia » | Langat
Kysymys: Saakohan mistään enää Novitan Woolia petroolin ja luumun värisinä? Ei tullut hamstrailtua noita värejä viime talvena ja nyt kyllä harmittaa, koska ne värit kolahti kovasti kun taas tämän hetkisistä Wool-väreistä en voi samaa sanoa. Enkä mistään lähikaupoista ole näitä löytänyt. En olisi edes nyt just tekemässä näistä mitään, mutta ajattelin kysäistä josko blogimaailmassa joku osais vinkata, koska nyt niitä vois ehkä ajatella hamstraavansa talven varalle että olis sitten kivoja värejä kun niitä tarvitsisi. Ihan villatakkimääriä ajattelin, eli mun kokoon nähden 10-12 kerää ... Ettei olis mielessä petroolista esimerkiksi tämä.
Thermal ei ole edistynyt sitten yhtään, koska olen jotain niitä muutama merkintä aiemmin mainittuja pikkuprojekteja kilkutellut välissä. Toivottavasti paitakin pääsee työn alle taas tänään tahi huomenna.
09:04 || 13 kommenttia »
maanantai, 3. syyskuuta 2007
Shedir
13:02 | 7 kommenttia » | Valmiit Päähineet Ostoksia Langat
![]() | ![]() |
Pipon - vieläpä mustan - kuvaaminen omassa päässä on helpommin sanottu kuin tehty. Luulen silti, että näistä kuvista yhteensä näkee aika hyvin millainen piposta tuli. Hyvin pitkälti juuri passelin kokoinen, yllättävänkin pehmeä langan huomioon ottaen, ja ainakin syksyksi mukavasti lämmittävä. Malli on siis Shedir, lankana 7 veljestä (alle 100g), puikot 3mm. Noudatin ohjetta muutoin hyvin tarkkaan, mutta tuota joustimen jälkeistä mallineuletta toistin vain neljä kertaa viiden sijasta. Näinkin tuli aivan tarpeeksi paljon korkeutta.
Taking photos of a cap using yourself as a model - easier said than done. Though I think these pics together give quite a good look at my new cap for autumn. The pattern is Shedir, yarn Novita 7 Veljestä, needles 3mm. The only change I made to the pattern, was to repeat the main cable pattern only four times instead of five, so the cap wouldn't be too deep for my head.
Seuraavista kiitokseni menevät Taluttimelle, Petralle, Muoriskalle ja jo etukäteen Markalle.

Mulla alkoikin näiden myötä vapaamuotoinen langanostolakko - muille tuleviin juttuihin saa pakon edessä hankkia lankaa ja jos on joku aivan pakollinen pikkujuttu (esimerkiksi talven mittaan tarvitsen myös paksumman mustan pipon, koska musta pipo passaa kaikenvärisiin huiveihin ...) niin sellanen ostos sallitaan, mutta mihinkään isompiin projekteihin lankaa ei osteta, ennen kuin nykyiset varastot on huomattavasti vähentyneet. Talveksi ainakin noita toteutettavia jo hankituista langoista riittää, joten isommat hamstraukset saanee jäädä useammaksikin kuukaudeksi. On mulla langat pariin puuvillaiseenkin pitkähihaiseen ja pariin toppiin tai t-paitaan, joten ens kesällekin on jo kyllä tekemistä. Tämä "lakko" voi siis kestää vaikka vuoden! Onneksi kuitenkin nuo pikku porsaanreiät itselleni sallin ;)
13:02 || 7 kommenttia »
perjantai, 11. tammikuuta 2008
Tapahtuu täällä
14:47 | 7 kommenttia » | Kesken Langat Kirjat, lehdet Ei-neuleaiheista To-do
Olen hirvittävän huono bloggaamaan keskeneräisistäni tai suunnitelmistani, pohjimmiltaan kai sen vuoksi, etten halua langettaa keskeneräisten tai suunnitelmienkaan päälle kirouksia, joiden vuoksi ne eivät koskaan näkisikään päivänvaloa. Nyt kuitenkin yritän opetella kertomaan mitä olen tekemässä ja mitä aion seuraavaksi. Ainakin muiden blogeista on kiva lukea kokeiluista ja suunnitelmista ja epäonnistumisistakin (ei sillä että olisi mukavaa jos jollain joskus joku projekti meneekin mönkään tavalla tai toisella), joten ehkäpä joku haluaisi nähdä täälläkin muutakin kuin valmista.

Vihreät Sivillat ovat muotoutumassa Moonlight Sonata Shawliksi, ehkäpä yli puolessa välissä mennään jo. Kuvassa nurja puoli.

Neulomisseuraa!

Kuvitelkaa nuo kerät kerrottuna kukin yli kymmenellä. Puserolankoja siis. Yksi miehelle, loput mulle. Yhdet langat on jälkitoimituksessakin. Voih. Rebecca täytyi saada yhden ihastuttaneen ohjeen vuoksi, joka kylläkään ei ole ihan nyt just pääsemässä toteutukseen. Tulevaisuutta varten kuitenkin.
Tällä hetkellä to-do -listani kärjessä, ehkä jopa oikeasti seuraavina projekteina ovat Cobblestone Pullover, pari (1, 2) Dropsin mallia, Elizabeth Bennet Cabled Cardigan Fitted Knits -kirjasta ja MacPalmikkoneule.
Kiitos kaikille säihkesukkien ihanista kommenteista!
14:47 || 7 kommenttia »
torstai, 24. tammikuuta 2008
Lankojen säilytysjuttu
16:46 | 6 kommenttia » | Langat Kirjat, lehdet
Tähän alkuun voisi kuvitella pölyn ja muun lian peitossa olevan, varmaankin lähellä 70 vuotta vanhan olevan isotädin evakkoarkun. Lähtötilanne kun oli se, mutta kuvaa ei tullut räpsäistyä.
Eli lankani saivat uuden kodin (lukuunottamatta Novitan 7 veljeksiä, Isoveliä ja Nalleja, jotka joutuivat omaan pienempään arkkuunsa, vailla suunnitelmia kohtalolleen) vanhasta evakkoarkusta. Arkku on kuulunut alunperin isotädilleni, eli papan siskolle. Vanhempien arvion mukaan arkku on ollut alkuperäisessä käytössään joskus talvi- ja jatkosodan aikaan, eli tosiaan 70 vuotta lienee aika hyvä ikäarvio. En tiedä tarkkoja vuosia, mutta kuitenkin useampia vuosia arkku on ollut täysin käyttämättömänä kylmässä ladossa, joten kun kerran oli mahdollista, toki sen halusin tähän uuteen käyttöönsä tuoda. Lankani ovat nyt siis lähes kaikki samassa paikassa, ja onhan tuo arkku todella mukava ihan huonekalunakin. Ja tunnearvoa on kuitenkin kun miettii mistä se on lähtöisin.
![]() | ![]() |
![]() | ![]() |
Ekasta kuvasta on häivytetty kanteen kaiverrettu nimi, muuten arkku näyttää kuvissa siltä kuin luonnossakin (kuvat toki ovat hämäriä ja huonoja, mutta ulkona vallitsevat keliolosuhteet huomioiden, ei oikein parempiin kuviin löytynyt valoa). Kulumisen ja vuosien tuomia jälkiä näkyy kyllä, mutta sehän on vain hyvä. Sisältä arkku on todella siisti, eikä sitä olekaan käsitelty sisältä millään tavoin kevyttä pesua lukuunottamatta. Ulkopuolelta arkku on lakattu kahteen otteeseen ja isä on pinnan myös hionut. Langat ovat tässä yläpuolen kuvassa lattialle levitetty uutta järjestelyä varten. Tuossa on siis kaikki mun langat, lukuunottamatta niitä, jotka ovat kolmessa keskeneräisessä kiinni ja odottamassa pääsyä työn jatkoksi, eli vihreät Sivillat, Novitan Bambut ja Marks&Kattensin Bomullit puuttuvat yhteisposeerauksesta.
![]() | ![]() |
![]() | ![]() |
Isä laittoi arkkuun yhden väliseinämän, jonka avulla sainkin jaettua puuvillalangat ja villalangat omiin koloihinsa. Varmaan lankojen (toivottavasti) huvetessa järjestelyä tulee lisää, mutta ihan kivasti nuo nyt sai tuonne laitettua. Yllättävän tilava tuo arkku on, enemmänkin lankaa mahtuisi, mutta yritin saada ne nyt niin, etteivät menisi kovin pahasti päällekkäin kaikki niin helposti näkee mitä siellä onkaan. Arkun päällä on yksi viherkasvi ja parit kynttilät, jotka siis pitää aina nostaa pois kun lankoja haluaa ihailla. Ehkä tämä hidastaa edes hitusen intoa aloittaa liikaa uusia töitä kerralla ... Tai sitten ei. Viimeisessä kuvassa bonuksena tiedoksenne, että Punokset puikoille on saapunut tännekin. Aivan upea kirja, vaikkakaan kovin moni ohje ei heti noussut pakko-saada-nyt-ja-heti listalle, mutta sehän onkin vain ajankysymys kunnes joku ohje puhuttelee. Kuvat ovat kyllä upeita ja kirjan tyyli todella onnistunut. Suomalaiseen neulekirjavalikoimaan todella odotettu lisä. Yritin jo aiemmin kirjoittaa tästä aiheesta enemmänkin, mutta en osaa pukea ajatuksiani sanoiksi, joten jätän näin lyhyeen.
16:46 || 6 kommenttia »
perjantai, 8. helmikuuta 2008
Cobblestone Pullover
15:14 | 8 kommenttia » | Valmiit Puserot, takit Langat
![]() | ![]() |
| Malli: | Cobblestone Pullover |
| Lanka: | Marks&Kattens Bomull, väri 1655 |
| Puikot: | 4.5mm |
| Kulutus: | 610g |
| Muuta: | Neuloin puseron muuten melko tarkkaan ohjeen pienimmän koon mukaisesti, mutta loin vähän vähemmän silmukoita, hihoihin lisäsin pituutta ja lisäyksiä, ja kaarrokkeessa viimeiset kavennukset jäivät tekemättä, jottei kaula-aukko olisi liian ahdas. Langan tiheys ei ihan täsmännyt ohjeeseen, joten siksi mitat ovat melko kaukana ohjeessa annetuista mitoista (eli pusero on pienempi). |
Olenpa kyllä iloinen tästä puserosta! Mahtava tunne saada valmiiksi jotain a) näin kivan näköistä, b) langan puolesta näin kivan tuntoista, c) näin kivan väristä ja vielä d) jollekin toiselle. Avomiehelle siis neuloin tämän, ja vaikka tuntui että menipä kauan, niin ei kai se vajaa kuukausi ole ollenkaan paljon oikeasti. Miehellä on pusero tälläkin hetkellä päällä, joten ilmeisesti hänkin tästä tykkää. Omasta mielestäni ainakin sopii saajalleen hyvin ja vaikka epäilyttikin hieman, että miltä tällainen kaarrokepusero näyttää valmiina, tuli puserosta tosi kivan näköinen. Erityisesti tykkään noista sivuissa olevista ainaoikein-pätkistä (oikeasti toki juuri niissä on neulottu joka toinen kerros nurjaa, kun pyörönä on tehty).
Seurasin ohjetta kaiken kaikkiaan melko tarkasti, mutta heti alkuun loin muutaman silmukan vähemmän, hihoihin tein pituutta lisää ja tein niihin myös lisäyksiä ihan loppuun asti. Kauluksesta piti tämän aamuisen ensimmäisen sovituksen jälkeen purkaa muutama kerros pois, jotta sain viimeiset kavennukset poistettua, sillä niiden kanssa kaula-aukko olisi ollut juuri sen kokoinen, että liian tiukaksi voi sanoa. Nyt on juuri sopiva. Puserosta kaiken kaikkiaan tuli pienempi kuin ohjeen pienin koko - sen verran hoikka on tuo mies, että tämä koko on kuitenkin juuri hyvä.
Lanka oli mulle ihan uusi tuttavuus - todella hyvä sellainen. Puuvillan ja villan sekoitus tuntui kivalta neuloessa ja ilmeisesti myös valmiissa puserossa se on mukava. Aika hyvin on sekä puuvillan että villan hyviä puolia havaittavissa, on sitä villan tuntua ja lämpöä mutta sitten kuitenkin on sopivan kevyt eikä liian tukala, eikä varmaankaan pitäisi kovin helposti kutittaa. Tästä langasta hyvin todennäköisesti haluan joskus neuloa itsellenikin jotain. Oulussa ainakin Villiina myy tätä, sillä sieltä itsekin langat ostin.
Neulomisurani ensimmäinen välinerikkokin tapahtui, sillä kaula-aukkoa uusiksi neuloessani neljäkymmentäsenttinen puikko päätti irroittaa muoviosansa toisesta päästään. Tämä vahinko ei kyllä sinänsä ole kauhean surullinen ja ihmeteltävä asia, sillä puikot olikin läheisestä halpakaupasta ostetut jotkut ei-kai-minkään merkkiset. En omista yksiäkään erikoisempia puikkoja, mutta näistä mitä olen käyttänyt, on ne tavalliset Novitan puikot ehkä parhaat.
15:14 || 8 kommenttia »
torstai, 10. heinäkuuta 2008
Hulluutta?
17:45 | Kommentoi » | Langat Kirjat, lehdet Ostoksia
Kuten mainitsin edellisessä merkinnässä, ensimmäiselle kesätyöpalkalle on keksitty jo melko hyvin käyttökohteita.
Olen muun muassa kasvattanut neulekirjakokoelmaani seitsemällä (7!) hankinnalla. Näistä hankinnoista tarkempia ajatuksia toisella kertaa.
![]() | ![]() |
Olen myös tilannut lankaa, Tapion Kaupasta ja Lankalinjalta. Toisesta tuli tilausten lisäksi vanha Dropsin ohjelehti ja toisesta alennuskuponki (pakko ostaa lisää lankaa syyskuun loppuun mennessä?).

Valkoista Alfaa hys-hys-juttuun (tänä syksynä niitä tullee kaksi kappaletta, en usko että jaksan/ehdin tänä vuonna esimerkiksi jouluna useampia ajatella käsityölahjomuksin).

Eskimoa suloisessa punaisen sävyssä (tietokoneen kuvaruutu ei toista väriä oikein). Väriä myöten Mohairmetsän Nejaa matkien näistä haluan Twiggy Tunicin. En tiedä passaako ko. malli mulle, mutta haluan silti tehdä sen. Jos ei passaa ollenkaan, niin lahjoitan vaikka eteenpäin. Jahka siis joskus ehdin näitä suunnitelmiani toteuttamaan.

Dropsin iiiihanan pehmeää alpakkaa! En ole tätä ennen tainnut edes hipelöidä, ja nyt mulla on sitä!

Ja kahdessa värissä! Takkeja mulle. Värejä on hirveän vaikea saada toistumaan oikein, mutta sininen on väriä numero 2919 ja vihreä 7300.

Ruskeaa Safrania toiseen hys-hys-juttuun. Melkoisen pehmeän tuntoista puuvillaa, vaikuttaa hyvältä tämäkin ostos.

Ja vielä Sandnesin Alpakkaa kahdessa vihreän sävyssä, näistä tulee mulle itselleni raitapaita. Todella pehmoista tämäkin. Näiden kaikkien lankojen kanssa vois vaikka nukkua, kun kaikki ovat niin pehmeitä ja kutsuvia. Oi voisipa näihin ostoksiin lisätä muutaman kuukauden tai ehkä muutaman vuoden verran neulomisaikaakin. Lankalakko olis kyllä paikallaan, mutta miten sitä semmoista voisi aloittaa, entäs sitten kun taas kuume iskee. (Ja kun on se alennuskuponkikin nyt...) Kyllä kait nuo mun kuusitoista kiloa joku joskus saa neulottua. Miten sitä on noin paljon kertynyt, 2-3 vuodessa?! Jos tästä siirtyisi taas järjestelemään lankalaatikkoa...
(Thermal on valmis. Kuvia toivottavasti viikonloppuna.)
17:45 || Kommentoi »
sunnuntai, 12. lokakuuta 2008
Messuilua ja neuletilannetiedotusta
20:11 | Kommentoi » | Kesken Langat Muut neulejutut Ostoksia
Lämpimät kiitokseni Värit-huivin saamista kommenteista! En ole näköjään ehtinyt edes kommenttilaatikon puolelle aiemmin kiittelemään, kiirettä siis on pitänyt. Koulujutut vie tällä hetkellä arkipäivisin aikaa niin ettei juuri muuta ehdi tekemäänkään ja edellinen viikonloppu kului koiravahtina. Tämän viikonlopun olenkin aika pitkälti ottanut rentoutumisen kannalta, tarkoitus oli kyllä tehdä niitä koulujuttuja myös viikonloppuna, mutta eipä vain ole jaksanut.
Tänään kävimme äitini kanssa Oulun käsityömessuillakin, ja tällaisen pienen saaliin sieltä toin kotiin.

Pari kerää itselleni uutta sukkalankaa, kynttilänsammutin ja teepussin alunen. Lankoja oli messuilla mielestäni ehkä enemmän kuin vaikka viime messuilla, mutta kun en vain osaa ostaa ihan summassa muuta kuin juuri sukkalankaa, jota voi ostaa ihan vaan sen yhden kerän. Esimerkiksi huivilankoja katselin ja yhdet villapuserolangatkin olis houkuttaneet, mutta enpä sitten kuitenkaan ostanut. Ehkä se on parempi niin, olishan noita lankoja varastoitunakin muutaman villatakin verran ...
Messut oli kokonaisuutenakin kiva kokemus, näytteilleasettajia kaiken kaikkiaankin taisi olla enemmän kuin ennen ja kaikkea kivaa katseltavaa siellä kyllä oli. Just noita lankamyyjiäkin oli tullut paikalle tosiaan aiempaa enemmän ja on kyllä hienoa että mm. useampi verkossakin lankoja myyviä kauppoja siellä oli esillä, ainakin Lankakauppa.com, Määkylän Puoti, Secret Wool, Priima ja Käsityökauppa Ilo, jonka tarjonnasta minäkin nuo Trekkingit löysin. Kaikkea muutakin kivaa ja hienoa messuilla tietenkin oli esillä, mutta kaipa se sitten on ihan hyväkin, ettei ihan helposti rupea ostelemaan kaikkea jos ei oikeasti tarvitse. Katseleminenkin on kivaa ja esimerkiksi noiden lankakauppojen osalta voi sanoa, että jatkossa messuilla olleiden kauppojen tarjontaakin voi katsoa vähän eri tavalla kun on päässyt näkemään ja hipelöimään lankoja ihan livenä.
Neuletilannetiedotusta sen verran, että Hys-hys:t numerot 1 ja 3 ovat neulomisen osalta valmiit, muut viimeistelyt vielä odottavat. Sesamen lisäksi puikoille on päässyt MacPalmikkoneule, joka kiinnostaisi juuri nyt eniten, mutta täytynee saattaa Sesame silti ensin valmiiksi, koska ihan oikeasti tarvitsisin uuden villatakin, eikä tuo palmikkotakki taida ihan heti valmistua. Jahka siis tuon Sesamen saisin käyttöön asti, voisi aloittaa Hys-hys numero neljän, ja viiden. Hys-hys:ien suunniteltu määrä on siis kasvanut ihan alkuperäisestä kahdesta viiteen. Kutkuttaisi kyllä myös kaivaa lanka-arkusta vielä jonkin puseron langat puikoille mutta se ei liene fiksu veto.
20:11 || Kommentoi »
torstai, 15. tammikuuta 2009
Postia ja keskeneräiset
22:54 | 7 kommenttia » | Kesken To-do Langat Kirjat, lehdet Ostoksia Ei-neuleaiheista
(Edit 16.1.09: Merkintää korjailtu aamulla, netti pätkäisi illalla poikki ja tuli sitten kaikkia sotkuja tähän merkintäänkin. Pahoitteluni.)
Ensin kuitenkin mainos. Tein tuossa päivänä eräänä aika loistavaa suklaa-päärynäkakkua. Maistuu lämpimänä esimerkiksi uuniomenan makuisen Aino-jäätelön kera, tai oikeastaan vielä paremmin kylmänä ilman lisukkeita. Kakun jähmetyttyä suklaan maku tulee ihanasti esiin, nam nam. Meillä usein jää leipomuksista lopulta joku palanen syömättä, mutta tästä kakusta ei todellakaan jäänyt. Tosin onnistuin pudottamaan taikinan sekaan palan kananmunankuorta, joten niiden sattumien löytäminen kakkua syödessä ei ollut kovin ihana kokemus. Eh.
Noudatin muuten ohjetta, mutta käytin säilykepäärynöitä enkä liottanut niitä viinissä. Tein kakun pieneen (20cm?) irtopohjavuokaan, uuniin kannattaa laittaa vuoan alle leivinpaperilla päällystetty uunipelti, koska kakusta lähtee aika paljon nesteitä uunissa. Tai sitten käyttää sellaista vuokaa, jossa ei ole vuotavia reunoja.
Ja ennen kuin päästään asiaan, niin tiedoksi, että herkuttelun lisäksi olen myös urheillut. Olen jatkanut naapurin kanssa vuoden tauon jälkeen spinningiä - maanantaina käytiin talven eka tunnilla ja tänään jo toisella. On se vaan aina niin ihmeellistä miten hyvä olo liikunnasta voikaan tulla. En olis uskonut sanovani joskus tuommoista lausetta ennen sitä ekaa spinning-kokeilua.
Mutta sitten otsikon aiheeseen.
![]() | ![]() |
Kesken ovat Blueberry Waffle -sukat. Teen näitä Novitan Nallesta ja koska ohjeessakin sanotaan mallineuleen olevan hyvin joustavaa, ajattelin että voisin lahjoittaa nämä sitten valmistuttuaan vaikka isälle. Jos siis sitten tosiaan sopivat. En itse taida juurikaan tarvita tällaisia pikkuisen paksumpia sukkia, ja muutenkin jostain tuli ajatus, että isälle nämä teen, niin olkoon sitten niin.
En oikeastaan tiedä miksi edes aloin noita sukkia tekemään ja just tuosta langasta vielä - mallineule ei kauhean hyvin erotu - mutta ehkä noista edellisistä sukista jäi sukan neulominen jotenkin päälle ja nämä ainakin valmistuu suht hyvää tahtia kun lanka on hiukan paksumpaa ja puikot myös. Hyvä telkkarineule (kuvastakin voi päätellä), kun mallineulekin on niin yksinkertainen vaikkei ihan vain joustinta olekaan.
MacPalmikkoneule sitten - on se edennyt sentään jo hihoihin. Ei sitä tiedä vaikka sen sais rykäistyä valmiiksi jopa tämän kuukauden aikana ... Tai ainakin ens kuussa. Riippuu vähän miten uudet aloitukset houkuttelevat. Ja onhan se yks ohjelmointiharkkatyökin vielä kesken, joten ei passais kaikkea vapaa-aikaa käyttää puikkojen parissa...
![]() | ![]() |
Tässä tosin yhdet tekijät, jotka saattavat osaltaan vaikuttaa uusien aloitusten houkuttelevuuteen.

Novita Isoveljiä ei tarvinne sen enempää esitellä - sitä ihanaa keltaista ja sitä ihanaa vihreää myös. Myönnän, tilasin Isoveljet suoraan Novitalta, kuukauden lankana itse langan hinta oli edullinen, mutta onhan ne postimaksut sitten taas melkoisen suuret. Isoveljen normaalihinnoin tilaus tuli silti halvemmaksi kuin ostaa kaupasta, ellei sitten jossain olis ollut just hyvää tarjousta. No, ei mietitä sitä. Esimerkiksi Central Park Hoodie ja Nastin esimerkin mukainen Estes Vest hihallisena houkuttelis ... Jälkimmäinen törkeää apinointia, tiedän.
![]() | ![]() |
![]() | ![]() |
Dropsit saapuivat sopuisasti pahvilaatikkoon pakattuna Poppelista, joka oli ennestään tuttu vain Terhin blogissa mainittuna, en edes huomannut verrata heidän hintojaan Tapion Kauppaan ennenkuin Googlessa tulikin vastaan jokin ylläolevista langoista hieman alhaisemman hinnan kera. Tilaajalahjana paketissa oli kätevien ompeluneulojen paketti - lyhyet neulat isoilla silmillä.
Langat ovat beigeä Cotton Viscosea, ruskeaa Bomull-liniä, ilmeisesti kanervan punaista Parisia ja luumua Muskatia. Muskatien kuvaa on vähän editoitu kun alkuperäisessä kuvassa väri oli liian sininen - tuossa se on kyllä liiankin kirkas violetti, joten editoinnin tuottama lopputulos ei kyllä ole ihan toivottu sekään. No, sellaista tummaa violettia se on, kaunista! Ja suunnitelmathan näille kaikille langoille on, mutta niistä lisää sitten joskus kun pääsevät puikoille asti. Kesäisiä lankojahan nämä jo ovat, joten voi olla eivät ihan ekana pääse muotoutumaan neuleiksi. Ihan itselle on kuitenkin neuleita tulossa. Ja näiden ostosten (reilu 4kg taas lisää kulutettavaa!) myötä pitäisikin sitä lankalakkoa pitää - periaatteella lahjoihin saa ostaa, mutta itselle ei. Ja jälleen korostan, että eri asia sitten kuinka pitkä lakosta tulee. On se nyt sentään kestänyt jo viikon!

Sitten kirjoja. Book Depositorystä kaikki, yhteensä alle 50e. Tämä ei musta ollut ollenkaan paha yhteissumma, varsinkin kun viidestä kirjasta vähintään neljä osoittautuvat oikein kivoiksi ja to-do-listalle pääseviä malleja löytyi vaikka kuinka. Liikaa.
Veronik Avery: Knitting Classic Style: 35 Modern Designs by Fashion's Archives
![]() | ![]() |
![]() | ![]() |
Knitting classic stylestä peräti 13 neuletta pääsi sille to-do-listalle. Näiden lisäksi kirjoneuleet ovat myös upeita mutta niitä en voi listata koska en osaa tehdä sellaisia! Kuitenkin jos 35 mallista vähintäänkin 13 iskee lujasti heti eka selauksella, niin onhan se aika hyvin. Harmi vaan ettei sitä lankaa oikein kehtaa eikä voikaan heti hamsteroida lisää. Tässä ois kuitenkin esimerkiksi toi kuvassa esiintyvä liivi, jonka haluaisin kans tehdä isälle, kuvittelisin että hänellä saattaisi jopa olla käyttöäkin tuollaiselle. Isäkin tätä blogia lukee, joten saa ilmoittaa kelpaisko! Lahjalangat sallitaan, nääs... Tosi monta muutakin ihanaa mallia löytyy, ihan vain esimerkkinä kuitenkin myös kuvassakin esiintyvä Military Cardigan, josta myös löytyy Nastin upea toteutus. Novitan Luxus-lankoja ei ole tullut testattuakaan... Lankalakko hei hei? Tämä kirja oli ehkä näistä kaikista parhaalta ensialkuun vaikuttava hankinta.
Lisa R. Myers, Laura Grutzeck & Carol Sulcoski:
Knit So Fine, designs with skinny yarn
![]() | ![]() |

Tämä kirja taisi olla kaikista viidestä se vähiten ihana, eli jos toisin päin sanotaan niin suurin pettymys. Aika vähän houkuttelevia neuleita, mutta muutama toki. Jotenkin tylsähkö. Useampi sellainenkin malli taisi olla, jotka idea-tasolla näyttää jänniltä ja kivoilta, mutta käytännössä en usko että ainakaan mun päällä toimisivat. Yllättäin melkein suosikki on nuo kuvassakin näkyvät kädenlämmittimet, Fingerless Elbow Gloves. En tiedä kuinka paljon noille olis käyttöä, mutta ehkä ne ois kivat jopa t-paidan kanssa. Tai sitten jäisivät käyttämättä.
Erika Knight: Simple Knits for Cherished
Babies
![]() | ![]() |
![]() | ![]() |
Tämän olis myös suomennettuna, Neuleita Kullannupulle, mutta halpa hinta sai nyt tilaamaan lontooksi. Varmasti löytyy kirjalle käyttöä vuosien mittaan, tosi mukavan näköisiä nämä yksinkertaiset neuleet ovat, sopivan simppeleitä, kauniita ja klassisia vauvajuttuja. Yksinkertaisuus ei tarkoita tylsyyttä, ainakaan jos lankavalinta osuu nappiin. Vähän kyllä houkuttelee jo jotain pehmoista vauvalankaa kipaista kaupasta ja tehdä joku pikkuvaate. Suloisia vauvanneuleita siis kirja pullollaan, ehkäpä tästä tulee neulottua lahja-asioita jo tänä vuonna.
Wendy Bernard: Custom Knits
![]() | ![]() |
![]() | ![]() |
Tässä on kyllä kans aivan huippukirja. Löytyy useampikin kiva ohje, ja lisäksi on hyviä ohjeita neuletekniikoihin. Siis esimerkiksi tuo hihojen tekeminen poimimalla silmukat kädenteistä ja muotoilemalla pyöriö lyhennetyin kerroksin - sitä on pakko kokeilla. Juurikin aiempana mainitussa Nastin Estes Vest -muunnelmassahan tätä tekniikkaa olikin käytetty... Alkaa runosuoni hyytyä, joten en keksi enempää sanomista, mutta siis ensituntumalta tämä on toinen suosikkini näistä kirjoista tuon Knitting Classic Stylen jälkeen. Kiva tuntu, ja paksu kirja ja kovat kannet jotenkin vaan tuntuu kivalta käsissäkin.
Pam Allen & Ann Budd: Bag Style
![]() | ![]() |
![]() | ![]() |
Tän kirjan ohjeista vois ajatella, että kuinka monta laukkua voi ihminen tarvita. Silti aika moni noista ois tosi ihana. Erityisesti nyt alkuun nuo kolme kuvissa olevaa houkuttelisivat. Saapa nähdä mitä tästä tulee tehtyä, mutta ajatuksena ainakin kivoja. Miksei voisi lahjaksikin joskus jollekin tästä jotain tehdä. Oishan noi aika tyylikkäitä, katsokaa vaikka noita kahta alempaa. Oih.
Olen muuten kirjoitellut tätä kilometrimerkintää jo useana päivänä, on se kun ei blogimerkintääkään ehdi kirjoittaa kerralla valmiiksi. Pikkupätkissä etenee. Nyt tässä Teho-osaston mainostauolla kirjoitan, ja myönnän että silmät ovat kyynelistä märät ... Tuo ohjelma se osaa koskettaa välillä kovastikin.
22:54 || 7 kommenttia »
keskiviikko, 15. heinäkuuta 2009
Veljentytöille
17:33 | 6 kommenttia » | Valmiit Lasten Langat Ostoksia
Kiitokseni ekana hääparin tossuja kehuneille, mukava saada noin monta ihastelevaa kommenttia! Vastailin tapani mukaan merkinnän kommenttilootaan lisää - tämä tapa on joskus vähän hankala, mutta kuitenkin se tuntuu helpommalta vähänkin tarkemmille ja henkilökohtaisemmille vastauksille.
Viime viikonvaihde kului jälleen eteläisemmässä Suomessa ja noiden päivien mentyä ohi voin nyt esitellä tän kesän mitä todennäköisemmin viimeiset hys-hys-neulomukset.
Aloitetaan ekana vanhemman veljentytön syntymäpäivälahjalla, koska nyt jo 8-vuotiaan tytön syntymäpäivä oli ennen siskonsa nimeämistä, eli perjantaina. Neulomuksia tyttö ei saanut isommin, mutta lahja vaikutti olevan todella mieluinen.
![]() | ![]() |
![]() | ![]() |
| Malli: | Diamond Lace Bookmark |
| Lanka: | Sandnesgarn Sisu Glitter |
| Puikot: | 2.5mm |
| Kulutus: | 5g |
| Tehty ajalla: | 2.7.09 |
| Muuta: | Helmet jäi pois ja tuo tupsu on muutenkin vähän erilainen kuin ohjeessa ja itse kirjanmerkkikin pienempikin kun lankaa oli niin pieni nöttönen. |
Eli lahjakassista paljastui toiveen mukainen kirja, jonka välissä tuo lahjan ainoa neulottu osuus - pakkohan se on jotain neulottuakin mukaan laittaa - eli kirjamerkki, joka kyllä sai ihasteluja osakseen. Top Model -suunnittelu/värityskirjaan sain idean norpalta ja kylläpä vain tyttö vaikuttikin tyytyväiseltä lahjaan, useampi malli sai viikonlopun aikana hienot vaatteet ylleen!
Nuoremman veljentytön koko nimi paljastettiin sitten lauantaina ja toki täti oli yrittänyt neuloa pienelle lahjomuksia minkä vain suinkin on ehtinyt - viimeinen lahja valmistui lauantaiaamuna ja vielä ekstrana päälle sunnuntain kotimatkalla syntyivät yhdet lapaset. Ja onpa nytkin vielä jäljelle jääneistä Lanetteista tulossa myssyä pikkuiselle - parempi yrittää heti käyttää yksittäisten kerien jättämät jämät kuin jättää ne aina lojumaan nurkkiin.
Valmistumisen mukaan aikajärjestyksessä -
![]() | ![]() |
| Malli: | Kypärämyssy |
| Lanka: | Novita Bambu |
| Puikot: | 3mm |
| Kulutus: | Unikonpunaista 24g, beigeä 20g |
| Tehty ajalla: | 25.-28.2.09 |
| Muuta: | Silmukkamäärät vähän erit kuin ohjeessa, ja myssystä tuli kyllä tällä haavaa vielä liian iso tytölle. |
![]() | ![]() |
![]() | ![]() |
| Malli: | Childhood |
| Koko: | 0-6kk |
| Lanka: | Gjestal Føn |
| Puikot: | 4mm, 4.5mm |
| Kulutus: | Punaista 165g, ruskeaa 77g |
| Tehty ajalla: | 8.-28.6.09 |
| Muuta: | Oon huppariin oikein tyytyväinen muuten, mutta itse huppu on kyllä vähän turhan iso ja tuo nepparien ompelu ei välttämättä sujunut kauhean tyylikkäästi, toivottavasti kuitenkin pysyvät käytössä paikallaan. Lanka oli mukavan pehmeän ja lämpöisen tuntuinen uusi tuttavuus, bambua (70%) ja puuvillaa (30%). |
![]() | ![]() |
| Malli: | Moda 4/2007, malli 24 |
| Koko: | 3kk |
| Lanka: | SandnesGarn Lanett |
| Puikot: | 2.5mm |
| Kulutus: | Punaista 4g, valkoista 10g |
| Tehty ajalla: | 7.-9.7.09 |
| Muuta: | Voisiko enää suloisempia sukkia ollakaan! Nämä ovat siis ihan yhtenäiset sukat, hämäyksenä kuin olisi tossutkin. Ihanat! Todella pienet kyllä. |
| Malli: | Sheldon |
| Lanka: | Novita Tennessee |
| Puikot: | 3mm |
| Kulutus: | Ruskeaa 11g, punaista 31g ja pieni pätkä mustaa silmiä varten |
| Tehty ajalla: | 3.-9.7.09 |
| Muuta: | Ei tullut ihan yhtä suloista tyttökilpparia kuin Andralla, eikä edes samannäköistä kuin ohjeessa, mutta ehkä tuon silti kilppariksi tunnistaa. Tuo itse kilpihän tässä jotenkin meni mönkään, neuletiheys todennäköisesti pielessä. Ehkä vauvaa ei haittaa... |
![]() | ![]() |
| Malli: | Kypärämyssy |
| Lanka: | SandnesGarn Mandarin Petit |
| Puikot: | 2.5mm |
| Kulutus: | Tummempaa punaista 12g, vaaleampaa 10g |
| Tehty ajalla: | 9.-11.7.09 |
| Muuta: | Tästä piti tarkoituksella tehdä aika pikkuruinen jotta olisi heti sopiva pienelle tytölle, ohjeen mukaiset siis silmukat ja kerrokset. Neuloinpa tätä myös lentokoneessa matkalla Helsinkiin, uuden uutukaisilla ekoilla bambupuikoillani! |
| Malli: | Siljan lapaset |
| Lanka: | SandnesGarn Lanett |
| Puikot: | 2.5mm |
| Kulutus: | Punaista 12g, valkoista 12g |
| Tehty ajalla: | 11.-12.7.09 |
| Muuta: | Yhtä mukavan näköiset lapaset kuin muutkin tällä mallilla tekemäni, kiva malli siis. |
Lopuksi vielä paljastus, että kävin kuin kävinkin siellä Prisman lankatarjoushyllyllä.... Unikko-Tennesseet olivat valitettavasti kaikki poissa, mutta tarpeeksi sinne silti sai rahaa kulutettua.

17:33 || 6 kommenttia »
sunnuntai, 25. heinäkuuta 2010
Phyllo Yoked Pullover
21:55 | 8 kommenttia » | Valmiit Puserot, takit Langat Ostoksia Ei-neuleaiheista
Kävimme viikonloppumatkalla ystävän kanssa Tallinnassa, ja siellä tuli otettua jokunen kuva myös valmistuneesta neuleesta. Photoshoppasin kuvia aika rankasti - ikävä kyllä olen huomannut että vanhempi, pieni digimme on jotenkin alkanut osoittaa ikääntymisen/hajoamisen merkkejä, kuvien laatu on jotenkin huonontunut... Pieni kamera kuitenkin reissussa joskus helpompi kuin järkkäri, ja parin viikon päästä on tulossa matka Roxettea katsomaan (iso jee!), jonne kyllä täytyy saada kunnollinen kamera, joten pitää katsoa olisiko satsattava uuteen pikkudigiin.
| Malli: | Phyllo Yoked Pullover, Knitting Nature |
| Lanka: | Drops Muskat (väri 62) |
| Puikot: | 3.5mm, 4mm |
| Koko: | pienin |
| Kulutus: | 537g |
| Tehty ajalla: | 25.6.-22.7.10 |
En jotenkin tiedä tykkäänkö tästä neuleesta vai en. Lopputulos ei ole ihan sellainen kuin etukäteen odotin. Jouduin lyhentämään lopussa hihoja kun ne olivat aivan liian pitkät ja tuo helman pituus myös hieman mietityttää, pitäisikö lyhentää vaiko ei. Ja lyhennyksen seurauksena hihat eivät rullaudu, joten nyt sitten helman rullautuvuus ehkä häiritsee. Toisaalta kuvien oton aikaan neule miellytti enemmän kuin heti valmistuttuaan, joten en tiedä kannattaako heti ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin. Alleen tämä kyllä kaipaisi jonkinlaisen topin, t-paita ei oikein passaa.
Neuleen väri ei kyllä kuvissa ole ihan oikea edelleenkään, se on tumma violetti, kuvissa ainakin omalla näytöllä menee liian siniseksi.
On jotenkin niin tylsä olo koko puserosta että en tiedä mitä enempää kommentoisi. Saapa nähdä tuleeko käytettyä. Kumma miten voikin tulla masentava olo kun yksi neule jotenkin vain ei miellytä. Tuntuu ettei huvita neuloa juuri nyt yhtään mitään.
Jos unohdetaan neuleplääh ja kuvapettymys, niin muutoin on kyllä hyvä mieli. Reissu oli tosi mukava ja oli kivaa. Oli myös erittäin mukava vähän irtautua arjesta - kesälomaa kun ei ole, niin tällainen lyhytkin reissu tuntuu niin mukavalta! Huippua että on vielä toinenkin reissu kesälle tulossa ja vielä tosiaan tuo Roxette (todennäköisesti useimmat lukijat jo tietävät kuinka tärkeää se on!).
Ja kun hieman neulehommat kypsyttää, niin onneksi on uusia lankoja, ehkä jokin näistä pääseekin heti puikoille. Huivi- ja sukkalangat Tallinnasta, torkkupeitto- ja kori-materiaalit Kauhavan Kangas-Aitasta.


Ja onneksi on myös uusia Helina Tilk -astioita. Nättejä kukkasia ja hauskoja koiria. Innostuin näistä niin että useampi pääsi lentokoneen kyytiin.


































































