tiistai, 13. huhtikuuta 2010

Kesäneulesuunnitelmia

20:01 | 4 kommenttia » | Kesken To-do

Kämpän kuumentava keväinen auringonpaiste on jo tuonut sen verran kesätunnelmaa, että piti kaivella lanka-arkkua kesäiset neuleet mielessä. Tällaiset valikoimat (toki siis useampia jokaista lajiketta) pääosin puuvillaisia lankoja pääsi hieman lähemmäs puikoille pääsyä, eli lankakoriin odottelemaan keskeneräisten väistymistä.


  • Osaksi jo kertaalleen purettu punainen Tennessee haluaisi Millefiori Cardiganiksi. Useita hienoja toteutuksia olen tästä nähnyt (viimeisimpänä havaintona Jaanan ja Tennesseestä jo viime keväänä tämän on tehnyt myös Mari (oma punaiseni on kylläkin tummempi)), joten todellakin tahdon kans!

  • Toinen punainen lanka on morsiamen huivista aikanaan jäänyttä Esiton virkkuulankaa, josta Nasti teki viime kesänä ihanan Blithen, eli siihenhän nuo "jämät" (lähes puolitoista vyyhtiä, jämiäpä joo) passais erittäin hyvin!

  • Siniset Tennesseet on pyörineet nurkissa jo pitkään, ja aivan täysin varma en niiden kohtalosta edelleenkään ole, mutta viimeisin ajatus niiden suhteen olisi tämä Dropsin pitsineuletakki, en vain tiedä olisiko tuo sinisestä kiva. Tai mikä yleensäkään olis tuosta sinisestä kiva, en oikein tykkää koko väristä enää... Mutta ehkä valmiina neuleena se näyttää paremmalta kuin kerällä... tai sitten ei. Pitäis kuitenkin neuloa pois tuommoset iät ajat odotelleet!

  • Ihanat luumunväriset Muskatit odottais kans kovasti puikoille pääsyä, niistä olen alun alkaenkin ajatellut Knitting Nature -kirjasta löytyvää Phyllo Yoked Pulloveria. Ravelrystä löytyy monta hienoa toteutusta. Olis aika rento ja kiva... Ainakin jos tulis sellainen kuin visioin, en ole ihan vasta paneutunut lankaan ja ohjeeseen niin hyvin että tietäisin täsmäisikö tässä tiheys ohjeen lankaan vai olinko ajatellut säätää jotenkin. Kovasti kyllä houkuttelee tuo luumuinen väri, nam!

  • Vihreät Bambut olis suunnitelmissa neuloa Kesäheinäksi. Jossain vaiheessa ehkä viime (vai oliko jo toissa) kesänä tykästyin ohjeeseen ku näin jonkin kivan toteutuksen jossain blogissa, luulenpa että se oli tämä Lean hieno versio.

  • Myös ruskeat Bambut pääsivät jonoon, kuten kovin moni muu jo paljon, paljon aiemmin on tehnyt, Lotus Blossom Tank voisi tulla näistä. Kaunis kesätoppi jollaisia kylläkin harvemmin käytän, mutta silti edelleen haluaisin tuon tehdä. Ehkä siis tänä kesänä, vihdoin.

Mutta jotta näihin pääsisi käsiksi, täytyisi ensin tehdä ainakin tämä keskeneräinen harmaa vielä hieman talvisempi takki valmiiksi. Ekasta hihasta vielä puuttuu pyöriö ja toinen hiha kokonaan, sit viimeistelyt vaan ja ois taas uus kiva neule.

Pari salaista juttua on ollut puikoilla myös ja toinen on jo kokonaisuudessaan valmis, toinen sekin vielä kesken ja pitäisi saada tehtyä pikapuoliin. Aika ihania nämä molemmat, pienet vilautukset vain, vaikka luulenpa että on aika selvää kenelle nämä menee... Ravelrystä toki löytyy lähemmin jo nyt.

Ja lopuksi, eikä todellakaan tämän merkinnän vähäisimmäksi jutuksi, päinvastoin, todella suuret kiitokset kaikille Sylviä kommentoineille! Ihana on ihania kommentteja lukea! Sylvi ei ole vielä päässyt käyttöön, ei ole oikein kelit olleet sille sopivat, mutta välillä sitä täytyy ihastella jos ei suoraan vaatekaapista niin vähintäänkin niistä runsaista kuvakokoelmista. Kaunista, kaunista.

 

4 kommenttia

Kaisa

14.04.2010 10:53

Kiireinen kesä on tulossa jos meinaat ehtiä nuo kaikki neuloa! Toivottavasti onnistut, koska kaikki projektit vaikuttavat tosi mielenkiintoisilta.

Paula itse

14.04.2010 11:55

Tuskinpa noita kaikkia ehdin neuloa, olishan se aika älytöntä huomioiden nykyisen neuleiden valmistumistahdin, mutta ehdolla kuitenkin kaikki. Se onkin vaikea valinta mitkä oikeasti pääsee puikoille, kun kaikki olis aika ihania kuitenkin :)

SatuK

18.04.2010 11:09

Voi ei, ei tällaisia saa vielä julkaista! Mä en oo saanu läheskään kaikkia talveksi suunniteltujakaan juttuja tehtyä!

Paula itse

01.05.2010 11:52

SatuK, pahoittelen! :) Olihan mullakin tuossa kohtaa vielä tuo Harmaa kesken, enkä muutenkaan ole tehnyt läheskään kaikkea mitä talven varalle haaveilin, ja varmasti niin käy näiden kesäneuleidenkin kanssa - jos yhtään lohduttaa ;) Suunnittelu ja haaveilu onkin jo puolet tästä neulomisen ilosta, eikös ;)

Kommentoi

Pakollisia kenttiä ovat nimi ja kommentti. Email-osoite ei tule julkisesti näkyviin.

Kommentti-kenttään ei voi jättää html-tagein tehtyjä linkkejä, kiellettyjä merkkejä ovat myös "url"- ja "http"-tekstit.

Nimi:

Email:

Www-osoite:

Kommentti: